Ensimmäinen askel matkalla kohti rehevöityneen järven kunnostamista on valuma-alueelta tulevan, ulkoisen ravinnekuormituksen vähentäminen. Usein pelkkä ulkoiseen kuormitukseen puuttuminen ei kuitenkaan riitä. Vuosikymmenien aikana järvisedimentteihin on kerääntynyt ravinteita, jotka palautuvat monien biologisten, kemiallisten ja fysikaalisten tekijöiden seurauksena takaisin veteen. Siksi useimmilla rehevöityneillä järvillä tarvitaan toimenpiteitä myös tämän sisäisen kuormituksen vähentämiseksi. Monet järvikunnostusmenetelmät tähtäävätkin ehkäisemään ravinteiden vapautumista sedimentistä.
Fosforin varastoiminen sedimenttiin saattaa tarjota väliaikaista apua
Suomessa yleisesti kunnostusmenetelmänä hyödynnetty hapetus pyrkii parantamaan järven happitaloutta ja siten vähentämään fosforin vapautumista sedimentistä. Talviaikaisen hapetuksen ja ilmastuksen avulla onkin pystytty parantamaan alusveden happipitoisuutta ja parantamaan kalaston elinmahdollisuuksia. Sen sijaan päällysveden fosforipitoisuuden alentamiseen ja leväkukintojen ehkäisyyn, ei läheskään aina ole pystytty vaikuttamaan. Kesäaikainen hapetus on saattanut jopa edesauttaa fosforin vapautumista nostamalla alusveden lämpötilaa, voimistamalla hajotustoimintaa ja vaikuttamalla veden virtauksiin. Hapetus on monissa tapauksissa ympärivuotista ja vaatii vuosikausien ylläpitoa.
Kemiallisessa käsittelyssä puolestaan veden ja sedimentin fosforia pyritään saostamaan kemiallisilla yhdisteillä. Fosforin saostamisen vaikutukset veden ravinnepitoisuuteen ja leväkukintoihin ovat usein välittömiä. Lopullisia ja ongelmattomia ne eivät kuitenkaan ole ja saattavat toisinaan aiheuttaa esimerkiksi kalakuolemia. Käsittely joudutaan useimmiten myös uusimaan muutamien vuosien kuluessa. Suomessa kemikaalikäsittelyjen vaikutusajat ovat lyhyempiä kuin monilla muilla alueilla maailmassa, sillä annostus on pidettävä pienenä vesiemme alhaisen puskurikyvyn takia.
“Saattaisi olla kustannustehokkaampaa pyrkiä poistamaan järviekosysteemin ylimääräiset ravinteet sen sijaan, että niitä koetetaan vuodesta toiseen pitää kiinni sedimentissä.”
Järven suurin ravinnevarasto on pohjasedimentissä. Jotkut tutkijat ovatkin muistuttaneet, että sisäinen kuormitus on itse asiassa järven luontainen puhdistumisprosessi ja pitkällä aikavälillä se edistää rehevöitymisestä toipumista. Vastaavasti fosforin vapautumisen ehkäiseminen saattaa jopa hidastaa järvien toipumista. Siten saattaisi olla kustannustehokkaampaa pyrkiä poistamaan järviekosysteemin ylimääräiset ravinteet sen sijaan, että niitä koetetaan vuodesta toiseen pitää kiinni sedimentissä. Fosfori on ehtyvä luonnonvara ja sen varastointia sedimenttiin kannattaisi siltäkin kannalta arvioida uudelleen. Parhaimmillaan ravinteiden poiston avulla voidaan tarjota ratkaisuja myös ravinteiden kierrätykseen.
Menetelmiä fosforin pysyvään poistoon tarvitaan
Yksi keinoista poistaa ravinteita järvestä on teho- ja hoitokalastamalla toteutettu ravintoketjukunnostus, josta on hyviä kokemuksia niin Suomesta kuin maailmaltakin. Menetelmä tähtää ravintoverkon toiminnan parantamiseen, ja osin myös sisäisen kuormituksen vähentämiseen. Menetelmän avulla on saatu vähennettyä sekä fosforipitoisuutta että leväkukintoja. Nykytiedon valossa ravintoketjukunnostuksesta saattavat hyötyä myös vesilinnut. Lisäksi hoitokalastussaaliin hyötykäyttö ihmisravintona toimii osana ruokamurrosta. Tuloksekkaissakin kunnostuksissa ravintoketjukunnostusta joudutaan kuitenkin jatkamaan kauan. Vedenlaadun parantamiseksi kalastuksen on oltava hyvin voimakasta, ja usein epäonnistumisen syynä on liian alhainen saalistaso.
Toinen esimerkki ravinteiden poistosta on ravinteikkaan, paljon happea kuluttavaa eloperäistä ainesta sisältävän sedimentin imuruoppaus. Sen avulla on saatu parannettua esimerkiksi Kauniaisten Gallträskin vedenlaatua. Menetelmä vaatii kuitenkin huomattavan määrän resursseja ja soveltuu käytännössä vain rajatun kokoisten kohteiden kunnostukseen. Lisäksi vesipitoisen sedimentin käsittely, erottelu ja kuivattaminen on hankalaa ja mahdollisesti haitta-aineita sisältävälle sedimentille tarvitaan sopiva loppusijoituspaikka. Sedimentin ravinteiden hyötykäyttöön on vielä matkaa, mutta menetelmiä on kehitteillä.
“Parhaimmillaan järvikunnostus voi olla kestävää niin ekosysteemin luontaisen toiminnan palautumisen, vaikutusten pitkäaikaisuuden kuin ravinteiden kierrätyksenkin kannalta.”
Myös uudempia keinoja fosforin pysyvään poistoon tutkitaan. Lahden Kymijärvellä alusveden puhdistusta ja kierrätystä kehittävässä projektissa on saatu lupaavia tuloksia fosforinpoistosta. Menetelmässä järven fosforipitoinen alusvesi pumpataan hiekkasuodattimeen, jossa siitä suodatetaan ravinteita ja vesi palautetaan kosteikon kautta takaisin järveen. Laskelmien perusteella päällysveden kokonaisfosforipitoisuus voisi laskea alle 20 vuodessa alusvettä suodattamalla sellaiselle tasolle, että järven hyvä ekologinen tila on mahdollista saavuttaa. Tarkka kesto riippuu kuitenkin pumppaustehosta ja järjestelmään kuuluvan kosteikon puhdistustehosta. Kymijärvellä on pystytty toistaiseksi pumppaamaan varsin alhaisia vesimääriä nykyisten hiekkasuodattimien rajallisen kapasiteetin vuoksi. Pumpattavan alusveden rautapitoisuus vaikuttaa suuresti sekä suodattimien toimintaan että alusveden ravinteiden hyötykäyttömahdollisuuksiin. Menetelmän kehittämiseksi tarvitaan lisää vastaavia kokeiluja erilaisilla järvillä.
Järvien tilan parantamiseksi tarvitaan uutta ja pitkäjänteistä ajattelua
On tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, että rehevöityneen järven palauttaminen pysyvästi vähätuottoisempaan tilaan vie vuosikymmeniä. Esimerkiksi alusveden ravinteiden poiston vaikutus ekosysteemin tilaan on kemikaalikäsittelyjä hitaampi, mutta vaikutus on kuitenkin pysyvä. Parhaimmillaan järvikunnostus voi olla kestävää niin ekosysteemin luontaisen toiminnan palautumisen, vaikutusten pitkäaikaisuuden kuin ravinteiden kierrätyksenkin kannalta. Kiertotalouden ratkaisujen kehittämiseksi tarvitaan sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja kustannustehokkaita keinoja ottaa talteen ja hyödyntää veden tai sedimentin fosfori uudelleen.
Laura Härkönen, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
Jukka Horppila, professori, Helsingin yliopisto
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta taustaorganisaatioiden virallista kantaa.
