Kohti vesiviisaampaa yritystoimintaa Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoituksella

Suomen vesistösäätiö, Suomen vesifoorumi ry ja Pyhäjärvi-​instituutti käynnistävät yhteishankkeen yritysten vesivastuun lisäämiseksi. Hanke valittiin rahoitettavaksi maa- ja metsätalousministeriön ja Etelä-​Savon ELY-​keskuksen vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -haussa osana Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.


”Kuinka tulla vesivastuulliseksi yritykseksi” -hankkeen päämääränä on tukea Suomen tavoitetta saada yrityksistään vesivastuun edelläkävijöitä vuoteen 2030 mennessä. Hankkeessa selvitetään p&k -yritysten käytännön avun tarpeita vesivastuun lisäämiseen, siihen perustuvan kilpailuedun saavuttamiseen ja hyödyntämiseen. Hankkeessa yhteiskehitetään yhdessä yritysten ja asiantuntijoiden kanssa Yritysten vesivastuu 2030-​palvelukonsepti, jonka avulla kolmannen sektorin toimijat voivat auttaa p&k-yrityksiä parantamaan vesivastuullisuuttaan. Palvelukonsepti on avoimesti eri tahojen ja toimijoiden käytössä hankkeen päättymisen jälkeen ja palvelee yhteiskunnan eri osa-​alueiden etuja


Hankkeessa on mukana eri teollisuuden aloja edustavia pilottiyrityksiä ja lisäksi se tavoittaa kumppaniensa kautta laajan yritysverkoston. Suomen ympäristökeskus, Gaia Consulting Oy ja Rapid Action Group Oy tuottavat hankkeeseen asiantuntijapalveluita 

Lisätietoja:

Liisa Hämäläinen
etunimi.​sukunimi@​vesistosaatio.​fi
P. 044 537 3398

Lue lisää Kestävän kasvun ohjelmasta Etelä-​Savon ELY-​keskuksen sivuilta