Ohjeita pienvesien tarkkailuun ja seurantaan

Miten tunnistan pienveden?

Purot ja norot ovat jokea pienempiä virtaavia vesiä. Vesilain määritelmän mukaisesti puron valuma-​alue on alle 100 km² ja tätä pienemmät virtavedet ovat noroja. Hyvin pienikin virtavesi voidaan kuitenkin luokitella puroiksi, jos siinä virtaa vettä ympäri vuoden ja siinä elää kaloja. 

Suurin osa puroista on perattu ja suoristettu mm. maankuivatuksen ja uiton takia. Samassa purossa voi olla hyvinkin erilaisia osuuksia ja pellolla suorana virtaava uoma on metsässä mutkitteleva ja puiden reunustama. Luonnontilaiselle purolle on ominaista uoman monimuotoinen rakenne: suvanto- ja virtapaikkojen vuorottelu, mutkittelu, syvyyden ja leveyden vaihtelu, särkät, saarekkeet ja rantakoverot.

Perattu ja suoristettu maatalousuoma. Kuva: Paavo Ojanen (2023)
Luonnontilainen mutkitteleva metsäpuro.

Purot ovat tärkeitä elin- ja lisääntymisympäristöjä lukuisille eliölajeille. Kaloista erityisesti pohjakalat kuten kivisimppu, kertovat kohtalaisen vakaista olosuhteista. Myös esim. taimenta ja harjusta pidetään puron luonnontilaisuuden ilmentäjiä, mutta ne voivat tulla toimeen myös heikentyneissä puroissa. Purot ovat tärkeitä vesiperhosille, päivänkorennoille, koskikorennoille ja sudenkorennoille.

Puron kasvillisuus riippuu alueen maaperästä ja ravinteisuudesta. Vesi- ja purosammalet ovat kaikille puroille ominaista lajistoa. Erityisesti koski- ja virtapaikoissa viihtyvät näkinsammalet ovat purojen yleisimpiä sammalia. Tervaleppä, leppä ja muut lehtipuut kasvavat usein runsaana puronvarsissa. Ne varjostavat uomaa ja ylläpitävät puroille tyypillistä, kosteaa pienilmastoa. Puron ja rantavyöhykkeen yhteys on puroille tärkeää. Rantapuusto ja -kasvillisuus varjostavat uomaa ja suojaavat rantaa eroosiolta. Kasvillisuudesta päätyy puroihin niiden eliöille tärkeitä ravinteita ja orgaanista ainesta, kuten puiden lehtiä.

Lue lisää purojen tunnistamisesta Pienvesioppaasta (s. 16–23).

Norot ovat puroja pienempiä virtavesiä. Noron ja puron erottamisessa oleellista on se, että norot kuivuvat säännöllisesti. Norojen lajisto on hyvin samankaltaista kuin purojen. Noroissa ei kuitenkaan yleensä esiinny suurempia eliöitä, kuten kaloja ja rapuja. Noro voi olla katkonainen ja kulkea osittain tai jopa kokonaan maanalaisena piilonorona ja siinä voi olla vettä vain osan aikaa vuodesta. 

Noroja esiintyy usein luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaissa elinympäristöissä, kuten lehdoissa, luhdissa ja korvissa. Luonnontilaisia noroja on erityisesti eteläisessä Suomessa jäljellä hyvin vähän. Noroja on muokattu etenkin maa- ja metsätalouden tarpeisiin . Maatalousalueilla ja taajamissa noroja on myös kokonaan putkitettu.

Lue lisää norojen tunnistamisesta Pienvesioppaasta (s. 24-​27).

Noro lähteen yhteydessä. Kuva: Tuomo Laitinen

Lammet ovat järveä pienempiä vesistöjä, joiden pinta-​ala on yleensä alle 10 hehtaaria. Pieni koko ja rannan suuri määrä tekee lammista erityislaatuisia elinympäristöjä. Lammen ranta on monimuotoinen alue, jossa on paljon erilaista kasvillisuutta, joka puolestaan tarjoaa ruokaa ja suojaa monille eliöille. Rantametsän myötä lammilla on muille pienvesille ominainen pienilmasto. Jyrkkärantaisista suolammista vedenalainen rantavyöhyke voi tosin puuttua  kokonaan. Järvistä tuttua veden sekoittumista syys- ja kevätkierron aikana ei tapahdu kaikissa lammissa. Silloin lammen pohjan läheinen vesi on usein vähähappista tai hapetonta. 

Lammet ovat herkkiä ympäristöjä pilaantumiselle. Lampien tilaa ovat heikentäneet niiden lähiympäristön ojitukset, rantarakentaminen, metsähakkuut ja rehevöityminen.

Lue lisää lampien ja niihin kuuluvien fladojen ja kluuvien tunnistamisesta Pienvesioppaasta (s. 28-​31, 40-​43).

Lähteet ovat alueita, joista pohjavesi purkautuu maanpinnalle tai vesistöön. Läheskään kaikkia lähteitä ei ole merkitty kartalle ja lähteen tunnistaminen voikin olla haastavaa. Pohjavesi on kylmää ja etenkin kesällä veden viileys voi olla merkki lähteisyydestä. 

Lähteet voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin: purolähteisiin, joissa pohjavesi purkautuu suoraan purona, allikkolähteisiin, joissa pohjavesi muodostaa purkautumispaikkaan pienen lähdealtaan, ja hetteikkölähteisiin, joissa pohjavesi purkautuu maanpinnan läpi laajalla alueella muodostaen pehmeitä muta- ja sammalpeitteisiä tai kovia hiekkapohjaisia tihkupintoja. Lähteitä ympäröivä ja niitä varjostava  puusto ja muu kasvillisuus luovat lähteille omalaatuisen, kostean pienilmaston, jonka vuoksi lähteissä elää monia lajeja, joita ei tavata muualla.

Kuva: Essi Kiiskinen

Lähteiden eliöistä moni on uhanlainen. Syinä uhanalaistumiselle on lähteiden ja niiden lähiympäristön muuttuminen tai tuhoutuminen esimerkiksi  hakkuissa, ojituksissa, pellonraivauksessa ja rakentamisessa. Monia lähteitä on aikoinaan myös muutettu kaivoiksi.

Lue lisää lähteiden tunnistamisesta Pienvesioppaasta (s. 32-​39), Lähteikköjen ennallistamisoppaasta ja Lähdesammalten tunnistamioppaasta (tulossa!).