Uraauurtavaa työtä järvitaimenen hyväksi Laukaan Capeenpurolla

Capeenpuro on Simunan historiallisen, 1990-​luvulla toimintansa lopettaneen kalanviljelylaitoksen vedenottokanava. Kanavasta rakennetaan uusi kutu- ja elinalue uhanalaiselle järvitaimenelle ja muulle eliöstölle. Kunnostustyöt ovat käynnissä ja alueeseen on mahdollista tutustua avoimien ovien päivänä torstaina 25.5. klo 11.30 alkaen. Projekti on monilta osin ainutlaatuinen, vastaavaa ei ole Suomessa aiemmin tehty.

Kanavan kunnostamisen lisäksi kalanviljelylaitoksen vanhoista altaista muokataan kosteikkoja. Projektin tavoitteena on toimia esimerkkinä ja innostaa eri tahoja monimuotoisuuden lisäämiseen ja virtavesielinympäristöjen tilan parantamiseen.

Capeenpurolla tehdään monivuotista seurantaa ja tutkimusta, jonka avulla saadaan arvokasta tietoa kunnostusmenetelmien kehittämisen tueksi. Capeenpuron luonnonmukaistamisen suunnittelu käynnistyi vuonna 2021 ja kunnostustöiden on tarkoitus valmistua syksyllä 2023.

Projektia vetää R. Erik ja Bror Serlachiuksen säätiö yhteistyökumppaneinaan Jyväskylän ja Helsingin yliopistot, Suomen vesistösäätiö ja Suomen ympäristökeskus. Capeenpuron luonnonmukaistamistoimenpiteet on suunnitellut Jukka Jormola Interenv Oy:stä. Projektia rahoittavat R. Erik ja Bror Serlachiuksen säätiö, Keski-​Suomen ELY-​keskus, Metsä Groupin luonnonhoito-​ohjelma, Alexandria Pankkiiriliike ja LähiTapiola.

Capeenpurolla järjestetään avoimien ovien päivä torstaina 25.5., jolloin alueeseen voi tutustua vapaasti, ja asiantuntijat vastaavat kysymyksiin ja kertovat hankkeesta.

Päivän aikataulu

13–19 Avoimet ovet kaikille aiheesta kiinnostuneille
14.00 Gösta Serlachius esittelee hanketta, kierros alkaa kalanviljelylaitokset talon pihasta
18.00 Gösta Serlachius esittelee hanketta, kierros alkaa kalanviljelylaitokset talon pihasta

Luvassa kahvi- ja makkaratarjoilua. Tervetuloa!

Ilmoittautumiset ja lisätietoja:

Gösta Serlachius: capeenpuro@​gmail.​com, puh: 050 370 1974

Liisa Hämäläinen: liisa.​hamalainen@​vesistosaatio.​fi, puh: 044 537 3398

Osoite: Simunan kalanviljelylaitos, Kortelahdentie 25, Laukaa