Suomen vesistösäätiö on osatoteuttajana vastikään käynnistyneessä Veden äärellä -hankkeessa, jossa pureudutaan vesien tilan parantamiseen verkostoitumisen ja ihmisten osallistamisen ja innostamisen avulla. Hankkeen kohdealueena on Pohjois-Pohjanmaa, mutta kokemukset ovat hyödynnettävissä valtakunnallisesti.
Suomen vesistösäätiö kartoittaa hankkeessa kansainvälisiä käytäntöjä ja verkostoja ja niiden hyödynnettävyyttä suomalaisessa vesienhoitotyössä. Jaamme myös parhaita käytäntöjä, joilla yritykset voidaan saada osallistumaan paikalliseen vesiensuojelutoimintaan osana yrityksen vesivastuullisuutta.
Lisäksi järjestämme yhdessä muiden hanketoimijoiden kanssa tapahtumia, joiden teemana on lähivesistöjen kulttuurihistoriallinen merkitys. Tilaisuuksien tarkoituksen on paitsi toimia tiedonjakamisen areenana, myös vahvistaa ihmisen omaa vesisuhdetta ja tuoda sen avulla uutta puhtia vesiensuojeluun.
Hanketta toteuttavat ProAgria Pohjois-Suomi ry, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset, Oulun kalatalouskeskus, Suomen vesistösäätiö ja Suomen ympäristökeskus. Hankkeen kumppaneita ovat Iin Micropolis Oy / Iijokisopimus, Ylivieskan kaupunki / Kalajoen vesienhoitoryhmä, Haapaveden-Siikalatvan seutukunnan kehittämiskeskus / Siikajoen vesistökunnostusverkosto, Pyhäjoen vesistö ry, Pohjois-Pohjanmaan museo.
Hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto.
Tutustu hankkeen sivuihin: