Suomen kansanperinteessä ja kielessä on paljon talvesta kertovaa perinnettä. Niinpä kelirikko, riite, railo ja avanto ovat jääpeitteeseen kuuluvia erikoistermejä, joilla on vastineita vain pohjoisten kansojen kielissä.
Järvemme ovat jäätyneet joka talvi. Järven peittyminen jäähän on merkinnyt vanhan vuoden väistymistä, lepoa ja uudistumista. Jutun otsikko on lainattu R.R. Ryynäsen reippaasta mutta surumielisestä laulusta Katariinan kamarissa, joka kertoo, kuinka talvi hautaa ihanina kesäöinä kukkineen romanssin. Se, mitä talven jälkeen tulee, on sitten arvaamatonta.
Järvet ovat jäässä koko Suomessa keskimäärin jouluun mennessä, mutta tarkka ajankohta vaihtelee noin kuukauden verran molempiin suuntiin. Meille on itsestäänselvää, että jää kelluu järven pinnalla, mutta itse asiassa lähes kaikki aineet tulevat raskaammaksi muuttuessaan nesteestä kiinteään olomuotoon. Esimerkiksi rautanaula uppoaa sulaan rautaan. Onneksi vesi muodostaa poikkeuksen tähän sääntöön. Jää kasvaa alaspäin järviveteen teräsjäänä, ja ylöspäin se kasvaa märkään lumisohjoon ja muodostaa kohvajäätä. Teräsjää on lujaa ja kirkasta, ulkonäöltäänkin se muistuttaa terästä, ja kohvajää on hauraampaa ja sameata. Kun lunta on paljon, se painaa jäätä alaspäin, jolloin vesi pääsee nousemaan halkeamista jään päälle ja muodostuu sohjoa ja tästä edelleen kohvajäätä. Jokivirroissa usein esiintyvää hyydettä voi löytyä järvistä vain talven alussa.
Elämää jään alla
Jääkannen alle muodostuu salaperäinen maailma. Jää eristää järviluonnon kylmältä ilmalta ja tuulelta. Jään alla on ensin metrin verran lähes nolla-asteista vettä, mutta syvemmällä vesi on lämpimämpää, korkeintaan neliasteista. Järven pohjasta huokuva lämpö lämmittää vettä ja aiheuttaa hyvin heikkoa virtausta, jossa vesi painuu rantavesistä pohjaa pitkin syvempään ja tilalle tuulee selältä pintavettä.
“Lumen ja jään kattamien järvien alla on hiljaista ja pimeää, sillä jään läpi ei pääse valo eivätkä jäällä kulkijoiden äänet.”
Lumen ja jään kattamien järvien alla on hiljaista ja pimeää, sillä jään läpi ei pääse valo eivätkä jäällä kulkijoiden äänet. Olosuhteet säilyvät vakaina kevääseen asti. Kasvit lakastuvat valon puuttuessa, ja eläimet ovat levossa tai sinnittelevät pimeässä talven läpi energiaa säästäen.
Erityisesti rehevissä järvissä hapen väheneminen on elämän uhkatekijä. Joskus lumi on sulanut jäältä, mikä ”sytyttää valot” jään alle, jolloin tammikuussakin voidaan Etelä-Suomessa havaita leväkukintaa jään alla.
Järvien jääkannet ovat ehyitä lukuun ottamatta virtapaikkoja, jokien ja purojen suita, railoja ja uveavantoja, joiden vuoksi jäällä kulkijan on aina oltava varuillaan. Talvehtimaan jääneet vesilinnut tarvitsevat avovettä, ja esimerkiksi saukko sukeltaa niistä ravintonsa. Sydäntalvella made nousee rantavesiin kutemaan, jolloin sitä kalastetaan. Madekeitto, mateen maksa ja mätiblinit ovat ajankohdan parasta lähiruokaa.
Jäät kutsuvat
Järvien jääkansi on ollut tärkeä osa Pohjolan ihmisten elämää. Talvitieverkostot kulkivat jäiden kautta jo kivikaudella, ja jäillä järjestettiin talvisia tapahtumia sekä ratsastuskilpailuja jo keskiajalla. Järvien jäitä on sahattu irti ja säilötty sahanpurun alla kesää varten elintarvikkeiden kylmänä pitämiseksi.
“Havaintojen perusteella tiedetään, että yhden asteen lisäys ilman lämpötilaan lyhentää jäätalvea noin viikon molemmista päistä. Suuri kysymys kuitenkin on, kuinka suuren osan jäätalvesta jäät pysyvät kantavina.”
Toisin kuin Keski-Euroopassa, jää vahvistuu meillä riittävän paksuksi niin, että sillä voidaan turvallisesti kulkea. Heikoista jäistä on varoitettu lastenlauluissa, television tietoiskuissa sekä varoitustauluissa. Vanha sanonta kuuluu ”Naiset ensin, vaikka heikoille jäille”. Herrasmies voikin noudattaa neuvoa syysjäissä, sillä syysjää varoittaa ritisten eikä vielä petä ensimmäisen kulkijan alla. Kevätjää on petollista, kuten kansan vesiviisaus kertoo, että ”kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle”.
Jäätä riittää meillä tulevaisuudessakin. Havaintojen perusteella tiedetään, että yhden asteen lisäys ilman lämpötilaan lyhentää jäätalvea noin viikon molemmista päistä. Suuri kysymys kuitenkin on, kuinka suuren osan jäätalvesta jäät pysyvät kantavina eli ovat riittävän paksuja. Asiat muuttuvat muutenkin, sillä avantoon pano oli keskiajalla rangaistus mutta nykyaikana terveyskylpy.
Matti Leppäranta
Emeritusprofessori, Helsingin yliopisto