Vesistöpaneelin kokous Lammilla

Vesistöpaneelin kokous pidettiin 1.-2.11.2021 Lammilla. Monelle tilaisuus oli ensimmäisiä kasvokkain tapaamisia melkein kahteen vuoteen. Innostusta oli siis ilmassa! Kokouksen aikana keskusteltiin kolmesta kunnianhimoisesta aiheesta: kaivoslain uudistuksesta, hajakuormituksesta sekä ympäristövirtaamasta.

Kokouksessa syntynyttä keskustelua kuvailtiin muun muassa inspiroivaksi, välittömäksi, ajatuksia herättäväksi ja yhteistyötä korostavaksi. Paneelin toiminnalle toivottiin tulevaisuudessa entistä enemmän näkyvyyttä, kansalaisia kiinnostavien teemojen kommentointia sekä tiedottamisen lisäksi myös erilaisia konkreettisia tekoja.

Kokouksen toisena päivänä Vesistöpaneeli vietti professori Lauri Arvolan opastuksella aamupäivän Evon Valkea-​Kotisella, joka on yksi Suomen tutkituimmista järvistä. Järveä ympäristöineen on seurattu ja tutkittu tiiviisti vuosikymmenten ajan. Tutkimustuloksia on kertynyt tuhansia ja tieteellisiä artikkeleita on julkaistu noin 160. Tutkimus antaa arvokasta tietoa Suomen ympäristön muutoksesta.

Lue lisää Vesistöpaneelista: www​.vesistosaatio​.fi/​v​e​s​i​s​t​o​p​a​n​eel